Olen

ollut lapsesta saakka melkoinen kyseenalaistaja ja kysynyt miksi? aina ja kaikkialla (joskus toki liiankin kanssa). Jatkan tällä ihmettelevällä linjalla edelleen sillä koen, että liian usein olemme sokeita muutoksen mahdollisuudelle ja niin jumissa totutuissa ajatus- ja toimintakuvioissamme, että se aiheuttaa ongelmia itsellemme ja muille. Normatiivisten roolien ja ajattelumallien haastaminen ja laajentaminen on ollut aina olemiseni ja työni keskiössä. Pyrin kaikessa toiminnassani lisäämään ihmistenvälistä ymmärrystä, jotta meille kaikille voisi jonain päivänä olla turvallista olla olemassa, elää ja toteuttaa itseämme.

Tieteen ja taiteen maailmojen välillä tasapainottelu ja tietynlainen ei-mihinkään kategoriaan kuuluminen on määrittänyt ammatillista (ja henkilökohtaista) identiteettiäni koko aikuisikäni. Olen pohjakoulutukseltani sosiaalipsykologi (VTM), jonka myötä minulla on syvällinen teoreettinen ymmärrys ihmisten toiminnasta ja vuorovaikutuksesta etenkin suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Vahvuusalueitani ovat erityisesti neuromoninaisuus, vähemmistöasiat, normit, arvot, identiteetti, ryhmienväliset suhteet ja syrjintä.

Valmistuin keväällä 2023 keho-orientoituneeksi työnohjaajaksi (Kouluttaja: Tuntumaa Oy) ja otan vastaan työnohjausasiakkaita Töölössä, työpaikoilla ja etänä joustavasti. Olen kerryttänyt kokemusta yksilö- ja ryhmäohjauksesta yli kymmenen vuoden ajan erilaisissa konteksteissa. Kouluttauduin vuonna 2019 positiivisen psykologian harjoittajaksi – tieteenalan, joka tutkii mielen hyvinvointia: mm. merkityksellisyyttä, vahvuuksia, voimavaroja ja posttraumaattista kasvua.

Käyttämäni lähestymistapa, työkalut ja harjoitukset perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon, pitkään kokemukseen ohjaustyöstä sekä arvokkaisiin kokemuksiin elämästä, josta ei ole tapahtumia, hyvässä ja pahassa, puuttunut.

Entä jos olisit perillä jo nyt?

Viime vuosina toimintani pyrkimyksenä on ollut popularisoida ja polemisoida sosiaalipsykologian, psykologian ja positiivisen psykologian teoriaa ja viestiä siitä ymmärrettävästi, jotta mielen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät tulisivat laajemmin ihmisten tietoon.

Näkökulmani lähtee jatkuvan kiireen, väsymyksen ja riittämättömyyden tunteesta seuraavan ahdistuksen normalisoinnin kyseenalaistamisesta. Erityisesti sen kyseenalaistamisesta, että kollektiivista ihmisten pahoinvointia lähdetään hoitamaan yksilötason ongelmana, mikä on aiheuttanut sen, että koemme, että on jatkuvasti kehitettävä itseään ja optimoitava toimintaansa, jotta jaksaa samaa (epäinhimillistä) tahtia paremmin. Tässä ajatusmallissa lepokin on usein suorittamista, jolla tähdätään parempaan tehokkuuteen huomenna. Ihmisen on optimoitava itseään ja toimintaansa tullakseen jatkuvasti paremmaksi versioksi itsestään: tehokkaammaksi ja terveemmäksi, sillä kukapa ei pelkäisi olla sairas, väsynyt ja tehoton, kun kaikenlaisten haasteiden syyksi tarjotaan yksilön omia huonoja valintoja. Tällä optimointiprojektilla harvoin on selkeää maalia, mistä seuraa jatkuva riittämättömyyden tunne: parannettava ei koskaan lopu ja rima nousee vain korkeammalle.

Haavoittumattomuuden illuusio eli usko siihen, ettei mitään kovin pahaa voi tapahtua juuri itselle, katoaa, kun itselle tai jollekin läheisellä sattuu jotain. Koska jatkuvan ylikuormituksen, stressin ja uupumuksen tila on yhteiskunnassamme niin läpikotaisin normalisoitu, ihmiset eivät huomaa tarpeeksi ajoissa, että heille itse asiassa on jo “sattunut jotain” - he ovat ylittäneet voimavaransa tai heillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta irtautua kuuluisasta oravanpyörästä, vaan on jaksettava, koska vaihtoehtoa ei ole.

Kysynkin, koska oikein olemme perillä? Koska saa levähtää, olla ja jopa nauttia? Valmistuttua? Kesällä? Kun tämä projekti on valmis? Eläkkeellä? Vai kenties vasta “taivaan porteilla”?

Mikä voisi olla toisin, jos ajattelisit, että olisit perillä jo nyt?

Ehdotan vastaiskuksi tämän, usein tiedostamattomaan ajatusmalliin perustuvan suorittamiskulttuurin kollektiivista kyseenalaistamista, alkaen vaikka siitä, että ihmiset tulisivat enemmän yhteen miettimään tämän ajan absurdeja vaatimuksia ja miten niistä voisi irrottautua itselleen mahdollisella tavalla ja miten muutosta voisi edistää yhdessä. Tähän pyrin tarjoamaan mahdollisuuksia ja toivoisin, että erityisesti nuorten ja vähemmistöjen asialla olevat organisaatiot tarttuisivat tilaisuuteen vaikuttaa asiaan ennaltaehkäisevästi. Jos tunnet tahoja, jossa näitä aiheita olisi hyvä tuoda esille, olisi upeaa jos kerrot heille minusta ja minulle heistä!

Kirjoittaminen

on suurin intohimoni. Ensimmäinen julkaisuni oli vuonna 1985 ilmestynyt omakustanteinen sanomalehti, jonka lööppi kuului: “100 kissaa kuoli Keravalla”. Sittemmin olen siirtynyt onnettomuusaiheista kohti ihmisten (ryhmä)käyttäytymiseen liittyviä ilmiöitä, joita tarkastelen normi- ja yhteiskuntakriittisellä otteella, visioiden ja tarjoten ehdotuksia uuden, kaikille turvallisemman maailman psykologisiksi rakennuspalikoiksi.

Erityisesti nautin kirjoittaa aiheista, joista on perinteisesti tavattu vaieta, ja avata absurdien normien alkuperää, jotta useammat alkaisivat huomata niiden haitallisuuden ja vaatia muutosta. Kirjoitan myös tilauksesta tekstejä eri tarpeisiin: kolumneja, koulutussisältöjä, blogiartikkeleja, uutiskirjeitä, palvelukuvauksia ja muuta sisältöä tarpeisiisi. Mielestäni internet ei kaipaa yhtään tyhjänpäiväistä tekstiä lisää, ja siksi jokainen näppikseltäni lähtevä sana on tarkkaan harkittu.

Huvittelen myös kehittelemällä humoristisia utopioita tulevaisuuden maailmasta ja kirjoittamalla vihkot täyteen mielenterveysaiheisia sketsejä. Jamaikalaisen katutanssin, dancehallin maailmassa olen ideoinut, kirjoittanut, koreografioinut ja ohjannut kymmeniä esityksiä ja suuressa osassa näitä esityksiä olen esiintynyt myös itse.

Voit tutustua kirjoituksiini aluillaan olevassa blogissa ja instagramissa.